No niin, eilen tuli sitten kokeiltua sitä hiihtämistä. Piti lähteä vain "hiukan kokeilemaan", mutta järven jäällä kulkevan ladun muoto hämäsi, matka näytti melko lyhyelle, mutta lähellä maalia kuulimme kanssahiihtäjältä, että lenkin pituus oli yli viisi kilometriä! Kumma kyllä, matka ei tuntunut yhtään pahalle, jopa Isoveli jaksoi mukisematta sivakoida koko matkan. Jäällä hiihtäminen oli ihan mukavaa ja kun vauhti oli hyvin maltillinen, niin hyvin jaksettiin koko sakki. Luistoa oli hyvin, joten pienellä vaivalla pääsi mukavasti eteenpäin. Raitisilmamyrkytys tosin meinasi kaataa perheen aikuisväen jo alkuillasta sänkyyn. Veljekset olivat ihan yhtä energisiä kun olisivat istuneet koko päivän paikallaan. Ollapa lapsi...
Olen syönyt sanani ja valmis myöntämään, että oikeissa olosuhteissa hyvillä varusteilla hiihtäminen on kivaa! Voin jopa lähteä lenkille uudelleenkin, mutta toivottavasti ensi kerralla otamme vähän pienemmän urakan ja palaamme vaikka samoja jälkiä takaisinpäin... Nyt kyllä olkapäitä särkee ihan älyttömästi, yöllä ei tahtonut uni tulla kun vasemman käden olkaa särki. Nyt kipu tuntuu myös oikeassa olkapäässä. Yleensä lihassäryt ovat sellaisia, että tuntuu kun kyseistä lihasta liikuttaa. Nyt on niin päin, että olkapäät särkee kun käsiä pitää paikallaan. Kyselin Isoveljeltä tuntuuko käsissä tai jaloissa pitkä hiihtolenkki. Lapsi katsoi äitiä kun olisin kysynyt, että haluaako pukeutua mekkoon. Kun selitin, että lihakset voi hiihdon jälkeen särkeä kun ei ole tottuneet moiseen, niin Isoveli tokaisi, että ei satu mihinkään. Ollapa lapsi...
Särkylääkettä on ollut pakko nappailla, että sain nukuttua. Vaikka olin ihan varma, että hiihtolenkin ja saunan jälkeen uni tulee kun lekalla nakautettuna, niin pyörin silti melkein aamuyöhön asti sängyssä. Jostain syystä olen viime aikoina nukkunut säälittävän huonosti ja saunan jälkeen nukkuminen on melkein mahdotonta. Perheemme nukkuu erinäisistä syystä kaikki samassa huoneessa, joten yöt on mukava viettää valveilla kuunnellen kolmen miehen ja kissan tasaista tuhinaa, kuorsausta, unissaan hihittelyä ja hampaiden narskutusta. Lapseni ovat molemmat erityisen syväunisia ja molemmat pojista on nukkuneet läpi yön heräämättä nelikuisesta alkaen. Pikkuveli nukkuu edelleen 11 tuntia yöunia ja kaksi-kolme tuntia päiväunia poikkeuksetta. Myös Elämäni mies on sikeä ja nopea nukahtaja, uni tulee alle viidessä minuutissa joka ikinen ilta. Ollapa mies...
Olen tänään erityisen huojentunut siitä, että pitkästä aikaa arki on alkanut kun Isoveljen esikoulu alkoi. Nautin eniten näistä tavallisista arkipäivistä, jolloin asiat sujuu tutun ja turvallisen kaavan mukaan ja päivissä on selkeä rytmi. Olen nero sekottamaan päivärytmit ja ateriarytmit päälaelleen jo parissa päivässä. Työelämässä ollessa sitä odotti perjantaita kun kuuta nousevaa. Nyt huomaan usein sunnuntaisin pohtivani, että onneksi on huomenna taas maanantai. Tämä viikko on kyllä hiukan poikkeuksellinen kun Elämäni Mies lähtee työmatkalle, joten pitkiä iltoja on tiedossa ja paljon puuhaa kun kaikki lasten- ja kodinhoidolliset asiat jäävät yksin minulle. Olen lähettänyt hartaan toiveen säähengille, että ei sada lunta, sillä näillä hiihtämisen raiskaamilla raajoilla ei kovasti kiinnostaisi hoitaa lumitöitä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerro vaan mikä mieltäsi painaa.