Muodista ja muodottomuudesta

Minä olen vartalomalliltani omena, kuten tuosta "sukunimestäkin" voi päätellä. Olen myös melko lyhyt eli noin 160 senttiä. Minulla on melko epätyypillisesti lähes normikokoinen ahteri ja reidetkään eivät ole mitenkään erityisen paksut, ylipainosta huolimatta. Selkäni on lyhyt ja jalat pitkät. Tai no niin pitkät kun sitä tällaisella tumpilla voi olla. Rintani ovat kokoa C tai D riippuen liivimerkistä. Ja läski pakkaa kertymään siis vatsanseudulle.

Tämä tuottaa ongelmia vaatekaupoissa enemmänkin kun tuskaksi asti. Jostain syystä nämä yleisimmät ketjuliikkeet, jotka myyvät isompia kokoja pitävät linjauksena sitä, että lihava ihminen on persevä ja rintava, omaa vyötärön ja on vähintään 180 senttiä pitkä. Housuissa on reisien kohdalla tilaa vaikka toiselle samanlaiselle jalalle ja silti vyötäröltä ei mene napit kiinni. Paidoissa on niin isot kaula-aukot, että joutuu pitämään alla toista paitaa, jos ei halua vilautella niitä mummomallin rintaliivejään joka toiselle vastaantulijalle. Pitkähihaisissa paidoissa muutoin sopiva koko tarkoittaa sitä, että hihat laahaavat maata.

Kauniiden alusvaatteiden löytäminen plussakoossa on ihan arpapeliä, turha unelmoidakaan ainakaan mistään kivan värisistä rintaliiveistä. Mustaa, valkoista ja puuteria on tarjolla kyllä. Itsellä liiviostoksissa pahin ongelma on se, että rintani ovat kaiken muun pahan lisäksi vielä melkoisen eri kokoiset, jotenka kun toinen bosa istuu liivissä hyvin, toinen joko tursuu yli tai hölskyy kupissaan...

Isot koot eivät myöskään juuri koskaan pääse alennusmyynteihin asti, muutamia hajakokoja lukuunottamatta ja koska painoni on kuitenkin kaikesta huolimatta kaksinumeroisten puolella, en ihan kauhean isoja kokoja tarvitse, mutta aniharvoin löydän niistä normivaatteista mitään sopivaa. Isojen kokojen värimaailma on joko mustaa tai sitten sellaista mummon huonekalu- ja tapettikuosia, eli kukkaa ja kukkaa ja vielä kerran kukkaa. Sanomattakin selvää, että vihaan kukkakuoseja vaatteissani. En halua ylipainostani huolimatta sulautua mummolan seiniin.

Tiedän oikein hyvin, että vaatteiden metsästys on monelle muullekin kun itselleni silkkaa tuskaa. Tuskaa kyllä suurentaa tässä vaatekoossa ollessaan se tieto, että suurin osa kaupoista ei tarjoa minulle mitään ja jos ei halua maksaa erikoisliikkeiden superkalliita hintoja, niin sitten on vaihtoehtoina itselläni lähinnä Seppälä, Kappahl ja Lindex. H&M on ainakin minun lähiympäristössäni lopettanut isojen kokojen myynnin kokonaan (maailmasta on vissiin läski vähentynyt?). Käväisin joku aika sitten kysymässä lähimmästä Aleksi 13 myymälästä tanskalaisen Zizzin vaatteita kun netissä törmäsin tietoon, että tätä plussakoon vaatemerkkiä jotkut Aleksi 13 liikkeistä myy. No löytyihän sieltä: yhdet farkut ja musta tunika. Jee... Mitäpä muuta sitä läski päälleen kaipaa?

Vaatekaappini sisällöstä noin 70% koostuu mustista trikoopaidoista. Ja mikäs siinä, musta on aina tyylikäs valinta, mutta kun viime aikoina olen alkanut kiinnittää huomiota siihen, että nämä ketjukauppojen trikoot eivät kestä kun pari pesua ja siinä se. Viimeksi kesällä ostin kaksi mustaa t-paitaa joissa molemmissa oli reikä saumassa parin käyttökerran jälkeen. Niin että ensin metsästän viikkotolkulla kissojen ja koirien kanssa vaatetta joka ei laahaa maata ja pysyy päällä (yli-isot kaula-aukot ja ylipitkät hihat jos muistat) tai josta en tursu yli. Sen jälkeen pesen ne pari kertaa jonka jälkeen rievuksi muuttunut epämuotoinen möykky purkaantuu saumoistaan. Vähemmästäkin saattaa mennä välillä hermot.

Tällä hetkellä minulla ei ole kovin suurta painetta pukeutua, kun vietän päivistäni noin 95% kotona. Tämänhetkiset työkaverini (Iso- ja Pikkuveli, Kolli ja Elämäni Mies) eivät juuri välitä vaikka pidänkin vaaleanpunaisia jumppatrikoita ja vadelmanpunaista t-paitaa sinisten villasukken kanssa lähes päivittäin. Mutta olisihan se ihan mukavaa jos silloin harvoin kun esikoulun pihaa pidemmälle eksyy, laittaa päällensä jotain hyvin istuvaa ja kaunista. Ja töihinkin pitää ehkä joskus vielä mennä...

Vieroksun oudon muotoni vuoksi nettiostoksia, vartalotyyppini hankaluus iskee niin usein itsenikin ällikältä, että tuntuu riskipeliltä hankkia vaatteita niitä sovittamatta. Mutta kyllä kieltämättä tietäisin paikan, jonne voisin tuhlata useammankin sata euroa rahaa ilman omantunnontuskia. Siis jos minulla olisi rahaa... Voisin esim. hankkia nämä farkut, tämän tunikan ja tämän neuletakin. Puhumattakaan tästä aivan ihanasta takista. Voisin ehkä myydä molemmat mummovainaani siitä ilosta, että pääsisin tuonne sovittelemaan. Mitenköhän isot rahat saisi parista parikymmentä vuotta mullan alla muhineesta mummosta?

Äh, tähän piti etsiä joku kiva kuva koristeeksi, mutta totesin, etten löydä laillista tapaa lisätä kuvia blogiini. Katselkaa vaikka tätä blogia, siellä on ihania isoja naisia ja kauniita kuvia. :)