Kuume johon ei saa reseptiä

Eilen tuli töllötettyä tautikoomassa elokuva Toscanan auringon alla, jota on kuvattu paljon Cortonassa. Cortona on kaupunki jonne jäi iso pala minua viime kesänä (joka ei kyllä näkynyt vaa'assa). Siitä leffasta alkoi ihan posketon ikävä takaisin Italiaan.

Milon Venus

Viime kesäinen matka oli ensimmäiseni sinne, olen kyllä haaveillut Italiasta vuosikausia. Luen mielelläni historiaa ja rakastan tutustua matkakohteisiin, jossa historia tuntuu ja näkyy aidosti. On läsnä. Ja vaikka en mikään taideasiantuntija ole, minua säväyttää suunnattomasti nähdä kuulusia taideteoksia. Yksi elämäni unohtumattomia hetkiä oli kun kohtasin elävässä elämässä Milon Venuksen. Olen myös itkenyt kun lapsi liikutuksesta Rosettan kiven edessä... Tällä hetkellä koen kasvavaa poltetta kaikkeen mitä on syntynyt Leonardo da Vincin käsissä. Mona Lisan olen kohdannut kasvoista kasvoihin, mutta silloin en ehkä osannut vielä antaa sille tarpeeksi arvoa. Tällä hetkellä kaikkein mieluimmin näkisin Pyhän ehtoollisen... Eli Toscanan lisäksi myös Milanoon tekisi mieli.

Viime kesänä meitä oli iso seurue ja kenenkään muun intresseihin ei Italian taide ja historia kuulunut, joten se puoli Italiaa jäi kokonaan näkemättä. Loma ei silti ollut pettymys, sain toteuttaa sitä toista puolta ihan mukavasti mikä minua italiaan vetää, nimittäin ruoka ja viinit. Italialainen ruoka sai minulta jalat alta. Tai oikeastaan raaka-aineet. Suru puserossa muistelen paikallisen ässäkaupan tiskillä viime kesän seikkailuja pikkukylän Eurosparissa, jonka vaatimattoman näköiseen kuoreen oli pakattu herkkusuun paratiisi. Tuoreet kasvikset, pestot ja pastat, paikalliset lihat, juustot, viinit... Värejä! Tuoksuja! ÄÄÄK!!! Kämyisinkin pikkupuoti oli niin paljon paremmin varustettu kun Stockmannin herkku. Olen nykyisin lähes samoilla linjoilla kun Berlusconi, mitä suomalaiseen ruokaan tulee. Mutta ongelma ei sinäänsä ole ruuassa itsessään, mutta kun hyviä raaka-aineita ei vaan saa mistään. Kaikki on pakattu suojakaasuun, litistetty hajuttomaksi, mauttomaksi, "terveelliseksi" muovimassaksi. Kaupassa ei tuoksu mikään ja kaikki on liian ... kliinistä?

Sieluni maisemaa

Italian lisäksi palaisin mieluusti Lontooseen. Tai matkaisin Skotlantiin tai Irlantiin. Rantalomailijatyyppiä en ole lainkaan, eikä kaukomatkailu kiinnosta yhtään. En halua shoppailla lomalla, mutta en myöskään maata rannalla. Haluan kokea taidetta, historiaa, maisemia, makuja, tuoksuja, ääniä...

Mutta todennäköisesti ensi kesän lomamatka suuntautuu taas kerran appivanhempien kesämökille. Jossa siis pohjimmiltaan ei ole mitään erityistä vikaa. Mutta se on vaan NIIN nähty. Eikä lähikaupungista enää löydy yhtään ainutta historiallista nähtävyyttä tai taideaarretta, josta saisi jotain elämää suurempaa elämystä. Maisematkin on kauniit ja jylhät, mutta joo, on ne samanlaiset kun viime kesänä. Ja sitä edeltäneinäkin. Ja vaikka siellä tehdäänkin ruokaostokset oikein Prismassa eikä vaan ässämarketissa, se ei todellakaan ole mikään Olivian unelmaloma.

Lomakuumeissani raaputin ässäarvan. Voitin 15 euroa. Sillä nyt ei pääse edes Stockmannin herkkuun. *huokaus*